Lapinlahti-päätöksessä toteutui kaupunkidemokratia

Kaupunkiympäristölautakunnan päätös hylätä Lapinlahden alueen varaaminen NREP Oy:lle Lapinlahden kevät -ehdotuksen jatkotyöstämistä varten on herättänyt kovaa jälkipyykkiä. Haluamme kertoa Vasemmistoliiton perusteluista hankkeen vastustamiselle ja vastata joihinkin kritisoijien väitteisiin.

Väite 1: Päätös perustui virheellisiin käsityksiin Lapinlahden kevät -suunnitelmasta

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän päätyi kannattamaan varauksen hylkäämistä, koska 
– lisärakentamista olisi NREP:n suunnitelmassa ollut merkittävästi verrattuna nykyisiin rakennuksiin, vaikka suunnitteluperiaatteiden mukaan maankäytön tulee sijoittua pääosin nykyisiin rakennuksiin.
– alueelle suunniteltu hotellitoiminta ei painota suunnitteluperiaatteiden edellyttämää avoimuutta kaupunkilaisille vaan palvelee hotellin asiakkaita ja liiketoimintaa.
– hotellitoiminta muuttaa väistämättä alueen historiallista luonnetta eikä säilytä alueen toiminnallisia ja kulttuurihistoriallisia arvoja.

Väite 2: On vastuutonta hylätä suunnittelukilpailun voittaja 

Kun vasemmistoliitto oli mukana hyväksymässä suunnittelukilpailun käynnistämistä vuonna 2018, uskoimme, että kilpailun kautta voisi löytyä aidosti hyvä ehdotus Lapinlahden kulttuurihistorian suojelemiseksi ulkopuolisella rahalla. Jälkiviisaasti voi pohtia, olivatko suunnittelukilpailulle asetetut tavoitteet alun perinkin epärealistiset. Silloisten tietojen varassa oli kuitenkin mahdotonta ennustaa kilpailun lopputulosta. 

Kaupunkisuunnittelussa keskeistä ovat kaupunkilaisten tarpeet, toiveet ja arvot. Mikäli lukittaisiin ennalta päätöksenteko suunnittelukilpailun voittaneeseen ehdotukseen, menetettäisiin demokraattisten valintojen mahdollisuus. Siksi on välttämätöntä, että kilpailun jälkeen on olemassa poliittinen harkinnanvara lopputuloksen hyväksymisestä. 

Ymmärrämme, että voittajaehdotuksen hylkääminen ei ole optimaalista ja vaatii painavat perusteet. Sellaiset mielestämme löytyvät, koska kyse on niin arvokkaasta alueesta. Kilpailun anti tässä kohdassa oli, että se osoitti meille realiteetit: Lapinlahden rakennusten peruskorjaaminen ja alueen kulttuurihistoriallisten arvojen turvaaminen kokonaan ulkopuolisella rahalla ei vaikuta olevan mahdollista. 

Väite 3: Poliitikot taipuivat lobbauksen alla ja sivuuttivat faktat

Siinä, täyttääkö Lapinlahden kevät -ehdotus kilpailun tavoitteet riittävän hyvin, on kyse tulkinnoista ja arvovalinnoista. Esimerkiksi yksi arviointiryhmän asiantuntijajäsenistä pitää esityksen ansiona sitä, että muumimuseo häivyttää mielisairaalan mainetta. Meidän mielestämme juuri alueen mielenterveyshistorian muistaminen on sen kulttuurihistorian kannalta olennaista. 

Pidämme kummallisena käsitystä, jossa kansalaiskeskustelu nähdään kaupunkisuunnittelussa häiriötekijänä tai kansalaisten kuunteleminen virheenä. Tämä ei tarkoita, että uskoisimme lobbausta sokeasti. On totta, että julkisessa keskustelussa on esitetty myös virheellisiä tulkintoja NREP:n suunnitelmasta. 

Meidän tehtävämme poliitikkoina on kuunnella ihmisten näkökulmia ja huolia laajasti mutta samalla kriittisesti. Kuntapoliittisessa päätöksenteossa vasemmistoliitto on joissain asioissa päätynyt kansanliikkeiden ajamien asioiden taakse, toisissa ei. Lapinlahden asiassa faktat ja eri näkökulmat huomioon ottaen kokonaisuus kallistui NREP:in ehdotuksen hylkäämisen taakse.

Väite 4: Nykyisten vuokrasopimusten jatkaminen ei ole läpinäkyvää järjestöjen tukemista 

Mielestämme tiloissa tällä hetkellä oleva Lapinlahden lähteen toiminta on erittäin ansiokasta ja kaupunkilaisten hyvinvoinnin kannalta korvaamatonta. Haluaisimme mielellämme nähdä sen säilyvän.

Silti on totta, että tilojen peruskorjauksen rahoitus, yleishyödyllisen toiminnan tarpeet ja kaupungin tukien läpinäkyvyys tulevat olemaan hankala yhtälö. Lautakunnan eilisessä päätöksessä ei ratkaistu näitä kysymyksiä tai nykyisten vuokralaisten asemaa. 

Mielestämme avoimen yleishyödyllisen toiminnan mahdollistaminen merkittävissä kiinteistöissä on arvokasta itsessään. Tarvitsemme taloudellisesti kestäviä ja läpinäkyviä malleja, joissa vanhat rakennukset pysyvät sekä kunnossa että käytössä. Tätä keskustelua on jatkettava.

Väite 5: Kaikki ei voi olla politiikkaa, vaan päätöksen pitäisi perustua faktoihin ja syy-seuraussuhteisiin

Lapinlahden tulevaisuudessa kyse on arvovalinnoista. Olemmeko valmiita maksamaan rahaa kulttuurihistorian säilymisestä? Onko pienempi paha Lapinlahden luonteen muuttuminen vai nolous siitä, että tulimme järjestäneeksi epäonnistuneen suunnittelukilpailun ja moraalisesti pettäneeksi siihen osallistuneen kiinteistösijoitusyhtiön? Onko mielen sairaus häpeä, jonka haluamme peittää alueen historiassa, vai normaaliin elämään kuuluva asia, jonka näkymistä kaupungin historiassa ja nykyisyydessä haluamme vaalia?

Voimme olla faktoista ja syys-seuraussuhteista samaa mieltä mutta silti päätyä eri johtopäätöksiin. Siksi kaupunkisuunnittelussa arvovalintojen tekeminen ei voi jäädä yksin kilpailun arviointiryhmälle. Tarvitaan demokraattista prosessia, johon kuuluu sekä julkinen kansalaiskeskustelu että poliittinen päätöksenteko.

Myös asiallinen kritiikki tehdyistä päätöksistä kuuluu demokratiaan. Syytökset taipumisesta painostuksen alle tai yritykset kieltää tekemästä poliittisia valintoja soisimme jätettävän syrjään, koska ne eivät osoita kunnioitusta myöskään julkista keskustelua käyviä kansalaisia kohtaan. 

Anna Vuorjoki ja Mia Haglund

 



— Lue lisää

24 syyskuun, 2020 | Tiedotteet

Heinäluoma ja Vuorjoki: Staran ulkoistaminen uhkaisi Helsingin pitkäjänteistä ympäristönhoitoa

10 syyskuun, 2020 | Blogit

Kenen Helsinki – 2020-luvulla?

7 heinäkuun, 2020 | Tiedotteet

Tiedote: Vasemmistoliiton ryhmäjohtajat vaativat kovia toimia siivoojien olojen parantamiseksi ”Kuntien lopetettava sopimukset riistoyhtiöiden kanssa”