Vasemmistoliiton valtuustoryhmän mielestä sosiaali- ja terveyslautakunnan esitys terveysasemien ulkoistamisesta lisäisi toteutuessaan kustannuksia ja eriarvoisuutta.
Ulkoistamisen kustannukseksi on arvioitu 4,7 milj €, josta 3,3 milj € käytettäisiin kokonaan uuden ulkoistetun terveysaseman perustamiseen Viiskulman alueelle. Valtuustoryhmän mielestä on ongelmallista, että päätöksellä keskitetään suhteettomasti resursseja hyvätuloisten asuinalueelle Viiskulmaan, joka on jo nyt tarvearviointiin nähden kaupungin toiseksi parhaiten resursoitu. Lääkärille pääsyssä on ongelmia myös monessa muussa kaupunginosassa.
“Perusterveydenhuollon resurssit tulisi jakaa terveydenhuollon tarpeiden mukaan. On ristiriitaista, että monessa kaupunginosassa lähiterveysasemia on lakkautettu ja siirretty isompiin yksiköihin mutta samaan aikaan keskusta-alueella lisätäänkin terveysasemien määrää”, kommentoi valtuustoryhmän puheenjohtaja Anna Vuorjoki.
Vasemmistoliiton valtuustoryhmän mielestä hoitoonpääsyn helpottaminen vaatii parempaa johtamista ja lisää resursseja, ja voimavarat pitää käyttää omien terveysasemien toiminnan kehittämiseen kaikkialla kaupungissa. Ryhmän mielestä lääkäreitä houkutellaan parhaiten parantamalla työolosuhteita. Ulkoistamalla terveysasemia Helsinki kohdentaa rahaa näiden parannusten sijaan yksityisten yritysten voitontavoitteluun.
Ehdotetussa mallissa jokaisesta asiakkaasta maksetaan ulkoistetulle terveysasemalle kiinteä korvaus, mikä kannustaa houkuttelemaan asiakkaiksi vähän hoitoa tarvitsevia ihmisiä. “Mikäli ulkoistetulle terveysasemalle avautuu mahdollisuus houkutella asiakkaita kaikilta alueilta, päätös avaa piikin auki yksityisten firmojen kermankuorinnalle”, kommentoi sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen Reko Ravela.
Lisätiedot:
Anna Vuorjoki, valtuustoryhmän puheenjohtaja, puh 050 337 0689
Reko Ravela, sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen, puh 050 534 8022